Ruttopuiston vuosi

helmikuun 8. päivä 2010

tammikuun 8. päivä 2010

joulukuun 8. päivä 2009

marraskuun 9. päivä

lokakuun 8. päivä

syyskuun 8. päivä

...jo puoli vuotta puiston vuodenaikoja--- Marin ja Krisun ansiosta!

Teknisten vempainten sijasta suuntasin pikkudigini linssin kohti 3G:n
pahaa-aavistamatonta, syventynyttä käyttäjää...

Kolmannen sukupolven matkapuhelinteknologian potentiaali käyttäjä.

Jänniä 3G-kuvia täältä !

Nyt on -kuvahaasteessa muodokas haaste: 

KURVIT...

Tämä on vähän provosoiva, mutta sopiihan sitä provosoitua sillä ei mulle nyt mitään muutakaan kurvikasta tule mieleen (ja puhun tietenkin noista miehistä ja niiden tatuoiduista hauiksista ikkunassa ;)

Uunan blogista pongasin jo eilen, että BirdLife järjestää tänä viikonloppuna (30.1.-31.1.) lintujen pihapongaus-tapahtuman, jossa tunnin ajan tarkkaillaan lähipiirin lintuja. Koska ikkunalaudan noutopöydässämme ei ole päiviin näkynyt yhtäkään siivekästä, eikä edes hännäkästä, joille murskatut maapähkinät erityisesti maistuvat, lähdimme kameran kanssa lähimetsään bongailemaan. Itse asiassa kamera oli mukana vain tykkylumisia puita varten, vaan sitten -- Pirpana huomasi jotain epätavallista: suuren siivekkään joka pyyhkäisi levein vaaleanruskein siivin ohitsemme, matalalla, ja laskeutui metsänreunan kuusikkoon. Kahlasin lumet puolessa sääressä lähemmäs ja zoomasin minkä kykenin pikku digilläni, maximizuumauksellakin pöllö näkyy tuossa oksalla aika pikkuisena. Alakuvissa Picasalla cropattuna ja suurennettuna.

Olen joskus aikojen alussa jo tähän haasteeseen osallistunut, mutta nyt kun taas luin tästä  Demen blogista päätin ihan pirruuttain katsoa mikä kuva se sattuisi tällä erää olemaan, ja kah; se olikin aika tunnelmallinen kuva kuurapuuviikolta (14.1.10) Vanhankirkon puistosta, joten laitankin näytille:

Jos vielä löytyy joku toinenkin (neljää tuskin löytyy! ;) joka ei ole tähän haasteeseen reagoinut nyt viimeisen vuoden aikana, tämä on sitten Sinulle:

Ei, parasta elämässäni ei ole kaadetut puut,
eivätkä hylätyt maitolaiturit,
ei edes tienvarteen kannettu posti!
Vaan luonto. Maaseudun luonto.
Mieluummin villinä ja vapaana ja rakkailla ihmisillä varustettuna.
Mutta kuva metsästä olisi ollut vähän, hmmm, tylsä, joten laitoin tämän joka nyt edustakoon villiä ja vapaata ja tietenkin kesäistä maaseutua, silloin kun olen vaikkapa maitolaiturin kopissa tiirailemassa keitä kylän ukkoja siitä ohi kulkee ;)

Viikon pakoyritys

Pikkuisen raporttia mitä sitä on tämän viikon aikana tehty, ettei tämä blogimykkyys äidy liian pahaksi: keskiviikkona Ateneumissa Picasso-näyttelyssä, perjantaina katsoin Magnolian (oho, varsinainen merkkitapaus: kokonainen leffa nähty jo tänä vuonna!). Ja tänään Matkamessuilla:

Mikä on matkamessujen tarkoitus? Itse menin koska pääsy oli vapaa, koska matka sinne ei ollut mahdoton (tosin hankala) ja koska tahdoin härnätä itseäni: kaikki nämä paikat joihin et kuitenkaan pääse, ähä Kutu. Ehkä hain myös jotain illuusiota maailmankylästä: astun vain sisään tähän tilaan ja heti voin tirkistellä erimaalaisia ihmisiä, kuulla korvallisen sieltä täältä kieltä jota en ymmärrä, nähdä silmällisen heidän kulttuuristaan, (kuten kuvassa näkyvän vetävän rytmikkään intialaisen tanssiesityksen!). Täytin myös kahmaloittain kilpailukuponkeja; ehkä joku tärppää. Ehkä pako onnistuu. Ehkä.

Viikon taidepläjäys:
Picasso: Antakaa minulle museo, niin minä täytän sen

No mutta Picasso! Lupauksia, lupauksia. Ateneum ei ollut täynnä. Muutama näyte eri kausilta, eri vaiheista, eri vuosikymmeniltä. Salit ravasi läpi reilussa tunnissa. Ihmisiä kyllä riitti. Käsittämättömästi.
Siniseltä kaudelta 1900-luvun alusta mieleeni jäivät silmät, puuttuvat silmät, sokeat silmät, ummistetut silmät. Ei muuta.

1909 picassolainen naama alkaa lohkeilla geometrisiin muotoihin, hajoaa. Yllättäen ainoat teokset jotka huolisin seinälleni (hah haa) ovat juuri tältä kubismin kaudelta. En kyllä tiedä onko tässä kyseessä samat työt, sillä näyttelyssä oli Mies ja kitara (1911), netissä taas nainen: onkohan joku sekoillut sukupuolissa vai onko töitä useampi? No, kyllä minä tämän kitaranaisenkin huolisin.

Toinen silmääni ilahduttanut mosaiikkimaisesti sirpaloitunut työ oli Sacré-Coer, tosin en ole varma enää oliko tuo netistä löytynyt ihan sama kuin Rautatientorin laitamilla nähty... 

Analyyttinen ja synteettinen kubismi (1910-luku). Kun muoto, värit ja koko työn rakenne oli hajotettu osiin, Picasso haki osille uuden komposition; aihe säilyy mutta muuntuu ikään kuin aihioksi; vain aavistettavaksi, palapelimäiseksi, häilyväksi objektin varjoksi.

Picasson Surrealistisen kauden (1924 - 34) työt ovat usein eroottisia (näin väitetään). Minusta Alaston puutarhassa (1934) on kuin juuri teurastettu porsas ja nämä alastomat (ks. kuva alla), Hahmoja meren rannalla (1931) ovat kasa irrotettuja ruumiinjäseniä joista tuntuu puuttuvan jotain joka yhdistäisi heidät ihmisyyteen, ihmiskuntaan. Ja tunteistakin puuttuu kaikki muut paitsi himo. Kun jäsenet tekevät vain mekaanisesti sitä mikä niiden alkuperäinen funktio on, niistä on ikään kuin riisuttu inhimillisyyden kehys joka pitää ne kasassa :D

Mutta tuo kyllä onnistuu, siis kompositio toimii; Picasso on pelkistänyt ihmisvartalosta oman totuutensa. Picasso: "Minä tähtään syvempään yhdennäköisyyteen, joka on todellisuutta todellisempi, jo todellisuuden tuolla puolen -- surrealistinen."

Mutta silti.
Kaikkein hellyttävin työ oli Vuohi. Ja ehkä myös Kyyhky. On näitä epäsikiöisiä, ahnaita, yhden mielihalunsa vallassa piehtaroivia ihmisiä jo nähty, en niitä ainakaan ympärilleni ripustaisi.

***
Viikon sammakko-leffa: Magnolia

Magnolia oli jopa palasina katsottuna riipaiseva, sellainen elokuva jota ei heti unohda. Vahva. Kirkuva. Koskettava. Eikä kipein kohtaus ollut edes se, kun sammakoita satoi taivaan täydeltä: verisiä, limaisia, paksuja konnaparkoja. Plops plops. Lyhyesti: Lopun sammakkosade oli käännekohta; asioiden kulku muuttui paremmaksi. Ikään kuin kaikki se kuona ja kauna ja katumus ja viha ja kosto joka on ollut ilmassa, sataakin äkkiä alas; rumana ja rujona. Ja puhdistaa ilman. Pahat asiat saavat muodon; sijaiskärsijäkonnat ottavat rupiseen hahmoonsa ihmisen heikkoudet ja tappavat pahuuden jotta muutos voi tapahtua.

Sammakko-kohtaus myös vankistaa alun teemaa sattumista: Mikään ei ole liian uskomatonta voidakseen tapahtua. Mitä vain voi sattua. Sataa vaikka sammakoita. En tiedä onko tuota sammakkosadetta tulkittu missään, noin se nyt ihan yllättäen näyttäytyi minulle, juuri nyt.

***
Viikon nimivalinnat

Rinkuloin päivän lehdestä mainiot nimivalinnat. Kuulkaapa mitä vauvoja on Suomeen syntynyt: Fiinu, Raku, Aava, Telma, Erin, Aura, ja Erkki. Ja vielä tämä kolmikko: Aina, Lahja, Valtti!

Rantasäätä marraskuussa 2009. Ei ihan meidän kotinurkilta, muutama tuhat kilometriä piti siirtyä etelämmäs...

Mustavalkeita sääilmiöitä löytyy lisää täältä.

Kutis kävi Vanhan kirkon puistossa aiemmin tällä viikolla kuvaamassa huurrepuita:

Taitavia tarinahelmiä loihtiva Lastu haastoi Kutiksen kirjoittamaan kirjoittajan helmestä, eli onnistuneesta kirjoituksesta josta voin olla ylpeä.
Hah, voin olla ylpeä itsestäni jos ylipäätään saan edes yhden sanan 'musteeksi' näytölle :) Ehkä kirjallinen kultakauteni sijoittui (kuten aika monella blogistilla :) kouluaikoihin, jolloin rykäisin koulun 'parhaan' aineen ja 'nousin korokkeille' kirjoituskilpailuissa, mutta sittemmin elämä vei ja kynä kirposi kädestä.

Vaikuttavimmat maailmankirjallisuuden teokset eivät kerro imelästä onnesta, vaan -- kivusta. Elämäntuskasta. Kah, tuli mieleen Steinbeckin Helmi; tekisi hyvää kerrata tuota teemaa ahneuden kiroista. Siitä on jo ihmisikä hujahtanut kun sen viimeksi luin.

Kun simpukan kuoren ja herkän limanahan väliin kiilaa vieras esine, kivensiru, se varmasti sattuu. Siitä kivusta syntyy helmi. Kivun käärimisestä. Simpukka erittää silkkistä helmiäistä karkean sirun ympärille: Kipu pannaan pakettiin.

Kun kirjoittaja antaa vahvalle tunteelle vallan ja voiman ja päästää sen paperille, varmimmin juuri siitä syntyy helmi. Miksi? Ei siksi että kärsimys tai vahva, intiimi tunnepurkaus olisi mikään pääsylippu helmeyteen, vaan siksi että tunne on aito. Aitoudella ruokittu tarinakaan ei voi olla muuta kuin aito. Ja mikään ei ole ikävämpää luettavaa kuin feikki vääntö. Helmi-sana sisältää tuon tärkeän viestin: tämä on jotain aitoa, uniikkia, ainutkertaista - ja siksi arvokasta.

Minulla ei ole aitoja helmiä; ei sanoina eikä koruina.
Ei ole esitellä yhtäkään helmeä.
Mutta on mulla läjäpäin iloisesti väsättyjä, innoittuneita kynäilyjä ja varsinkin suu virneessä tehtyjä irrotteluja, joista löytyy jokunen esim. Pakinaperjantai-kategoriasta. En ole tunnustuksellinen kertoja, siksi en (varsinkaan blogiin) vuodata sydänveripisaroita enkä henkilökohtaista paatosta, ja se on selvää, etteivät kirkkaimmat helmet kontrollin läpi synny.

Mieluimmin testaan mielikuvituksen rajoja: mihin asti kekseliäisyys venyy? On jännä lähteä liikkeelle jostain alkukuvasta tai lähtösanasta (vaikkapa Pakinaperjantain otsikosta) ja sitten avata ajatusten padot ja katsoa mihin suuntaan sana virtaa. Esimerkki kirjoittelusta jossa kekseliäisyys joutui hillittömälle (jopa hirtehiselle) koetukselle oli Javier-sarja (josta tein just oman kategoriansa), sillä siinä tietoisesti yritin kirjoittaa asioista joista en tiedä yhtään mitään.

Olisi kiva jos seuraavat blogistit avaisivat kirjallisen korulippaansa ja esittelisivät helmensä, vaikka toivon tietysti että kaikki tänne asti lukeneet intoutuisivat listaamaan onnistumisiansa!!

Hpy, SusuPetal, Eleanor, Mk, Arjaanneli ja mm ja pantteri!

Ohjeet -- joita Kutis kurittomana blogistina ei tietenkään noudattanut ja suosittelee muillekin liian orjallisuuden karttamista:

Kirjoittajan helmi

1. Tämä haaste sai alkunsa Satakielen sanoin -blogista. Kerro kuka sinut haastoi.

2. Kirjaa ohjeet ja liitä tunnustuskuva blogiisi.

3. Valikoi kirjoituksiesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esimerkiksi runo, novelli tai katkelma romaanista.

4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti. (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus jne.)

5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä onnistuneen.

6. Lähetä haaste kommentin muodossa eteenpäin niin monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.

Kutuharju 11/2009

Barcelonan luonnontieteellinen museo
(eli pieni osa siitä) 

Sama väreissä.

Lisätietoa: Museo de Historia Natural y el de Geología.