Vihdoin! On aika viskata työreppu etäisimpään nurkkaan, karistaa korkkarit jaloista, unohtaa ripsari ainakin pari kertaa viikossa, päristää kaupunkipölyt sieraimista ja kiitää tukka suorana takaisin lähes 70-lukuisen alkeelliseen lomaviettotapaan, paikkaan jossa ei virtaa vesi eikä sähkö, ja jossa kaikki toimii ihmisenergialla (paitsi maakellarin jäähdytyssysteemi --  ja koko luonto ympärillä).

Ihan toivotonta ei ole kaupungissakaan: joutsenpari on saanut ainokaisensa jo näin isoksi.

Tänään Espan puistossa viereeni istui lokki. Ei tosin penkille, vaan roskikselle (minä taas en istunut roskiksella, vaan vieressä penkillä).

Muina miehinä se katsoi siihen suuntaan mihin kaikki muutkin... näinhän sitä sulautuu joukkoon.. (kohta eivät ole varuillaan, eivät ennakoi, ja silloin hyökkään ja vohkin hyppysistä herkut.)

Kuvakertomukset kesäkaupungista ovat jääneet taas hunningolle; mikähän siinä on kun ei tahdo edes kameraa 'raahata' mukana. Kevyttä kesää? Tämä pakollinen perinteinen kuva on kuiteskin taas tallennettu:

Ei, ei olla omassa veneessä vaan julkisissa: HSL:n [vesi]bussi vie Suomenlinnaan ja takaisinkin, jollei jää yön yli kuten moni on näillä helteillä jäänyt -- vaikkapa tänne rantaan lojumaan:

Kesällä monet löytävät itsestään aivan uuden asennon: polvet (ja silmät) kohti taivasta, selkä (ja varpaat) rullalle, ja kalvakka iho kontaktiin koko muun luomakunnan kanssa.

Miksi tämä on kesätukka? Siksi että tällaista ei kerta kaikkiaan paksujen vermeiden alta talvella näe.

Kivaa kesää kaikille, barasta bloggaajille :)

Lemmikki oli katkonut juurensa, irrottautunut maastaan, ja se kulki elokuista pellonpiennarta uudesta irrallisuuden tunteestaan ihmeesti nauttien.

Mutta jo vähän päästä hänen reitilleen osui itkevä pikku-Veeti.
- Mikä sinun on? kysyi lemmikki kohteliaasti.
- Huomenna on koulussa lemmikkipäivä, eikä minulla ei ole mitään mitä sinne veisin, niiskutti Veeti.
- Ennen kuin lakkaat itkemästä, saanko juoda pari kyyneltäsi? Minun on jano. Sitten voin ryhtyä sinun lemmikiksesi.

Poika katsoi lemmikkiä märkien ripsien läpi.

- Sinä olet vain kukka... Liisa tuo Ossi-iguaanin, tosi hurjannäköisen, Hedda tuo sikaharvinaisia Alamaan lammaskoiria, joita ei löydy mistään muualta maailmassa, vain Heddan kämpästä! Marja tuo kaksijalkaisen Lemmikin, sellasen Luomakunnan kuningattaren joka kävelee kaikkien yläpuolella. Ally tuo siis v--tu viis lemmikkiä joista kaikki on tosi staroja, paitsi kirja.. Arleena taas tuo kissan jota ei edes ole olemassa, mutta koska se elää muistossa niin se silti on. Ja Tytti tuo sangollisen koppiksia joissa asuu aurinko sisällä. Ja minä toisin vain vaivaisen kirpun kokoisen kukan! Nehän nauraisivat! Ja ennen kuin pääsisin edes koululle, sinä olisit jo nuupahtanut rätti vaikka itkisin koko matkan, Veeti tiesi.

- En ole mikä tahansa kukka, olen puhuva ja kävelevä kukka. Kokeile vaikka..

***

Kun Veeti tuli aamulla luokkaan, siellä oli jo täysi rähinä päällä. Eetun pytonkäärme oli niellyt Oskun molemmat rotat ja puoli luokkaa kirkui pulpeteilla seisten koska pelkäsi pytonia -- vaikka se oli jo kylläinen! -- ja toinen puoli seisoi ja kirkui, koska ne pelkäsivät Ossi-iguaania, joka taatusti pelkäsi niitä enemmän, sillä se oli alkanut vaihtaa väriä ja vapisi. Tuonen Tytin kiiltomadot olivat vetäytyneet kuoreensa ja mököttivät ihan pimeinä. Musti-kissa roikkui verhoissa pitkin kynsin ja hampain ja harmitteli kun pyton oli ehtinyt ensin: rottahäkki oli tyhjä, mitä nyt pari Alamaan lammaskoiraa oli puuhaamassa sinne pesää nurkista löytämistään aineksista.

Cristiano Ronaldo oli pukannut pallon ikkunasta läpi ja siitä reiästä lensi tiehensä Juulian lemmikkihaukka. Danny piti lattialla pahannäköisesti rintaansa, mutta Ile ei ehtinyt soittaa yks yks kakkoseen, sillä tekstari oli kesken (venaa vähän, vielä parikyt merkkii..). Opettaja oli hakannut karttakepin katki ja menettänyt jo äänensä, ja hermo oli hyvää matkaa menossa samaa tietä..

Silloin Veetin lemmikki hypähti opettajanpöydälle, pienenä ja suorana. Se kajautti kirkkaalla lemmikinsinisellä äänellään:

- Mitä jos kaikki nyt istutaan alas ja käyttäydytään kuin ihmiset. Jaan tästä kaikille paperipussit joihin voitte ventiloida jos vaikka helpottaisi. Cristiano, heti se pallo alas, etkö voi nyt hetkeä olla pompottamatta, pistä se vaikka paidan alle, tai housuihisi. Ja Ile, känny kiinni -- nyt!  Danny, turha toivo, ei täältä löydy tanssityttöjä sydänhierontaan, lopeta filmaus.

Luokassa vallitsi äkkiä taivaallinen hiljaisuus. Kaikkien silmät oli nyt suunnattu kohti Veetin omaa pikku lemmikkiä --

Pakinaperjantain viikkohaaste: LEMMIKKI.

Ei ihan tuore rantakuva, mutta itse otettu toki.

Autio ranta ja ratsukko.
Aallot nuolevat kavioita; tuuli pyyhkii miehen naamaa...

He hoitivat tanssinsa hyvin, he tekivät kaiken oikein, he tanssivat pillinkin mukaan, silti heidät irtisanottiin.

Ajattelen heitä. En koskaan unohda.

Kesä jatkuu, kesä,
mutta moni ei enää palaa töihin.

Ruttopuiston vuosi

heinäkuun 8. päivä 2010

kesäkuun 8. päivä 2010

toukokuun 8. päivä 2010

huhtikuun 8. päivä 2010

maaliskuun 8. päivä 2010

helmikuun 8. päivä 2010

tammikuun 8. päivä 2010

joulukuun 8. päivä 2009

marraskuun 9. päivä 2009

lokakuun 8. päivä 2009

syyskuun 8. päivä 2009

Ruttopuiston vuodenajat pian täyttyvät -- näitä kuvia on kerätty jo 11 kuukauden ajan!

Koko ikäni olen samaa laidunta tallannut, herkkuheinää mahojeni kautta kierrättänyt, sorkkani omiin läjiini sotkenut, ja monesti jo olen arvannut, ettei lehmänelämäni tästä enää ehdammaksi muutu.

Vaan sitten -- sitten naapurihakaan aidan taakse ilmestyi kerrassaan ihmeellinen olento! Kuin taivaalta laskeutunut siivistään irronnut Pegasos. Kuin merestä noussut kaviot kasvattanut jättimäinen merihevonen, vartalonkaariltaan täydellinen, pinnaltaan kiiltävä kuin vahattu nahka.

Niin minä rakastuin, rakastuin ensi mulkaisulla. Kaikki vatsani menevät nyt sekaisin sinun näkemisestäsi. Kun menen aidalle ja näen uljaan muotosi, satakertani muljahtaa sata kertaa, juoksutusmaha juoksuttaa minua ympyrää kuin hullua ja pötsini kääntyy ihan pöljästi. 

Meidät on toisillemme luotu. On. Sinun kiinteät kaviosi sopii sorkkani halkioon, pehmoturpasi vasten nahkeaa nahkaturpaani, matalat jalkani jättävät minut naisellisesti sinun allesi. En käsitä miksi laumani kantturat katsovat minua vinoon, kateen kaventamin silmin; heterolajisia liittoja ei näillä vanhoillisilla mailla tueta, mutta homolajisuutta suositaan. Mitä uutta sellaisesta syntyy. Normista. Minä janoan uutta. Poikkilajisuutta. Vastakohtien vetoa.

Enää ei vanha sonni minulle kelpaa. Nimensä veroinen se kyllä on, mutta luulee olevansa lehmähaaremin sheikki, hah. Olen kyllästynyt sen jyräävään jyrmyniskaan; milloin milläkin sarvella sohimassa, rahvaanomainen mulliturpa, tukkijalka, kampura. Sitä sonnia en enää selkääni laske. Palvon sinua. Vain.

Tammat ovat liian tulisia. Kaviot tanassa, harjaansa viskoen ja hampaat harassa ne minua tervehtivät jos vähänkin lähenen. Turhanylpeät kopakkeet! Jouhiaan huiskivat huitakkeet. Minä en tammaa tarvitse. Tarvitsen jotain äidillistä ja lämmintä; suurisilmäisen kosteaa katsetta joka ihailee kulkuani. Kuten sinua. Kuten sinulla.

Matalana sieltä aidan takaa näen sinut sivusilmin kun ravaan ja laukkaan ja tömistän. Jännitän kaikki lihakseni kun kiidän ympäri hakaa ja tunnen palvovan katseesi nahassani. Isännälleni olen pelkkä lelu, sirkushevonen, näyttelykappale, mutta sinun katseestasi näen enemmän. Lupausta. Uskollisuutta. Ihailua. Tammat ihailevat omaa kuvaansa orin silmissä, sinä ihailet näkemääsi minussa. Ylitän tämän aidan.
Kohta.
Sen jälkeen meitä ei erota mikään.
Nyt.

 ___________________________________________________________

Pakinaperjantaissa oli joskus kerran haasteena: Nauta ja sitten Hevonen. Tässä ne molemmat, Kutuharjun tavalla sorkittuna ja kavioituna. Ja tietysti jälkijunassa. Lopetettu kuin seinään, kun kello kävi ylikierroksilla...

Juhannustaivas ukkosmyräkän jälkeen...

(klo 22.12)
 

(22.14)

(22.16) ...ja sitten saunotaan ilman kameraa....

22.50 (sillä välin taivas selkenee)

(klo 23.16)

Kutiksen blogiasiat laahaavat jäljessä pahanpäiväisesti. Ette usko mikä viikko..! Mutta hengissä ollaan. Tavallaan harmi ettei dramaattisia asioita voi puida julkisesti, pinnalliseksi jää... ja siinä sivussa jää kirjoittamatta myös tavallisemmat tarinat.

Jo aikaa sitten Sirokko sivisti kasvitietämätöntä Kutista, että tämä hehkuva etelän rantakukka (itse olen nähnyt niitä vain rantadyyneillä), josta olen jo vuosia napsinut kuviakin (ihan vaan muutama todiste siitä ohessa) on nimeltään viikunapäivikki, hottentottiviikuna (hauska nimi) -- aiemman hottentottipostauksen oli tehnyt Pinea, jonka blogista voi käydä näitä ihailemassa. 

Juhannusruusut jäivät kuvaamatta: nyytit roikkuvat jo kuin ruskeiksi kärventyneet paperipallot pihapensaassamme. Siksi eksotiikkaa (ja koska en ehdi kaivaa muutakaan) näin juhannustoivotukseksi kaikille!

Kohtapuoliin Kutis hurauttaa mökille ja työntää pään pensaaseen (tai järveen ;)

Kaunista juhannusta! Turvallista tunnelmointia!