|
|
|||
|
30.11.2007 - 17:59
En harrasta lokerointia enkä kategorisoi huvikseni, en mapita enkä analysoi puhki kokemuksia, en vaadi järjestystä edes päältäni. Mutta kartan ja kyseenalaistan yleistyksiä; epämääräisten kokoavien rajojen vetoa. En tahdo niputtaa asioita jonkin ylimalkaisen ulkoisen piirteen vuoksi, punainen kukka on minulle yhdentekevä jollei sillä ole nimeä.
Kaihtaakseni yleistystä, pyrin siis yksilöintiin ja mm. nimeäminen on minulle yksilöintiä. Kokemisessa minusta on tärkeää, että kohteella josta kerron on nimi. Varsinkin kun on kyse kasveista ja eläimistä. On sitten turhauttavaa kulkea vieraan maan puutarhoissa tunnistamatta yhtäkään kasvia. Ajattelin muutaman kerran reissullani, että Inkivääri kyllä tunnistaisi tuon, tai että jotain tuon tapaista olen nähnyt Sivuaskeleella. Mutta oma tietämättömyys aika ajoin suututti; mitä voi sanoa kukasta josta ei tiedä edes nimeä. Mitä siitä jää? Muistini perustuu paljolti sanoihin, nimiin, se mitä en voi nimetä, sitä en tunne; mitä en tunne, se ei jää mieleeni. Miksei kukaan kertonut minulle kasvien nimiä kun olin lapsi. Miten voin ne enää oppia. Digikamera on hiukan parantanut tilannettani: nyt voin sentään ottaa mukaani ne kasvit joita en osaa nimetä: ![]() Tämän kukan identiteetti on vaivannut minua jo vuosia -- todella tyypillinen espanjalainen puutarhakukka; suuri, vähän liljamainen ja kasvaa usein pitkävartisena, notkeana pensaana. ![]() Monet espanjalaiset pensasaidat rakentuvat tästä kasvista, sinkoisa, jämäkkä ja kumipuisen nahkea lehdiltään. ![]() Puumainen pensas joka pukkaa keltaisia lumipalloja ja pihlajamaisia vähän käyristyviä, muistaakseni nukkamaisia lehtiä. ![]() Tämä kasvoi matalana pensasaitana, viehättäviä tyynymäisiä, erisävyisiä pikkukukkia joista muodostui kustakin yksilöllinen kokonaisuutensa. ![]() Luulin tätä oliivipuuksi (lehtien perusteella) ennen kuin näin nämä marjat. Pienessä nurinpäin käännetyssä kupissa roikkuu kiiltävän sileitä punaisia nappeja. ![]() Voi olla hyvinkin tavallinen roikkokukkainen ilmestys myös Suomessa, mutta ei ole tuttu minulle. Helakan vahvanpunaiset, suipot terälehdet, jotka lerputtavat alas kuin särkyneet sydämet. Hihkaiskaa, pliis, jos tunnistatte :)
|
Kirjoittaja
Ars longa, vita brevis,
occasio praeceps,
experimentum periculosum,
iudicium difficile
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 Kategoriat
acknowledgments
Sivupohja SusuPetalilta :)
Kirjablogi
|
||
Toinen on varmaankin joku mimosa - mimosaa on puita ja pensaita ja taitaa olla ihan perennojakin. Mimosa pudicassa on ihan samanmallinen kukka ja lehdet, mutta kuukkelin kuvissa kaikki punertavia, on siitä varmaan keltainenkin lajike olemassa8]
Toinen on lantana camara, meilläkin kesäkukkana jonkun vuoden kasvatettu, mutta en nyt muista sen suomalaista nimeä.
Kolmannen siemenkota muistuttaa suomenkieliseltä nimeltään sorvarinpensasta, mikä lie sen kasvitieteellinen? Ja voi kyllä hyvinnii olla ihan joku muukin...
Viimeinen muistuttaa vähän vaahtera-auliota lehdiltään ja kukiltaankin, mutta tarttis saara lähikuva:)
Ja siltikään en tiedä juuri mitään, joten suhtaudu varauksella tunnistuksiini:) Noilla nimillä voi kuitenkin vaikka kuukkeloida...
Kirsi, kyllä hävetti kun tajusin että olen kuullut tuon kiinanruusun n. miljoona kertaa, en vain osannut yhdistää nimeä kukkaan. Kiitos!
Araneida, yritin pari vuotta sitten katkaista sukupolvien ketjun puutteellisessa tiedonvälityksessä ;) ja lainasin erinäisiä kukkakirjoja jotta voisin opettaa Pirpanalle. Oli kiva saada tietää että mummolan pihassa kasvaneet tutut yrtit olivat piharatamo ja -- mikä se pallukkakasvi nyt olikaan pihasauramo? Ääh, tätä just meinaan, ne pitäis oppia tunnistamaan nuorena niin muistaisikin jotain...! Aivan mahtavaa oli myös todeta että lempikukkani nimi on ketoneilikka :)
Inkivääri, kiitos niin paljon!! Totta puhuit mimosasta ja lantana camarasta, samankaltaisuutta on. Sorvarinpensaassa on leveämpi lehti mutta jotkut euroopansorvaripensaista olivat juuri tuolla tavalla kapealehtisiä. Marjojen ja niiden 'pesien' värit tosin vaihtelevat paljon. Olen useasti ihaillut 'kasvitieteellisiä' bloggauksiasi!
Katriina, sinä taidat olla myös aika viherpeukalo? Kun yritin kehitellä kuvaavia selityksiä näille kasveille tuli mieleen viininmaistelijat... napakka, notkea, rento, kumipuisen nahkea.... :)
Yritin nyt kuukkeloida matkailijan kasvikirjaa mutta ei tällä vinkillä vielä tärpännyt joten jos sinun on helppo löytää sen kirjan nimi, niin, yes please!
Katsoin pikaisesti läpi taas kirjaa ja se on aika suppea anniltaan. Nopeasti sisällysluettelosta laskien kirjassa on n. 500 kasvia. Kirja näyttää enimmäkseen keskittyvät trooppisiin. Joten nuo mitä Epsanjassa kasvaa eivät välttämättä ole niitä trooppisimpia. Luulin että olisivat, kun niitä on täällä meilläkin ja tämä on subtropiikkia. Meillä on siis täällä sekä ei-trooppisia että osin trooppisia kasveja. Hmmmm... Mutta tsekkaa kirja!
Kirsi, no onhan se niinkin että jos tietämättömyyttään alkaisi hävetä, siihen se loppuelämä hupenisikin, koskaan ei tiedä tarpeeksi, tai ei ainakaan 'oikeita' asioita. Googlasin kiinanruusuja ja totta -- jotkut ovat niin ruusumaisia ettei niitä tunnista samaksi lajiksi kuin tässä kuvassa.
Why do busy. 2GB MP3 PLAYER people raid. 4GB MP3 PLAYER For many. buy wow gold it's more . buying gold world of warcraft like 'why do raiders . cell phones become busy. cheap cell phones A lot can happen in three years. cheap wow gold to change an individual . cheap wow gold player's circumstances. cheap wow gold New jobs. cheapest wow gold new partners. eve isk new children. mp3 players starting university or college. phones cell being made redundant. portable mp3 player all these have happened to . portable mp3 players guildies or ex-guildies. sell wow gold Yet,. world of warcraft gold due to the enjoyment. wow deep level of involvement. wow gold and commitment built up o. wow gold ver the years. wow gold changing something in life . wow gold can mean there's still room . wow gold for raiding. wow gold The main problem. wow gold kaufen at hand is due to the fact that raiding. wow gold kaufen especially progress raiding.
This lifestyle . 8GB MP3 PLAYER suits some people. apple ipod but others might be . buy cheap wow gold looking for a more balanced . canon digital camera approach to life . cheap world of warcraft gold that doesn't involve . digital camera leaving behind the investment. digital cameras built up in a character . dvd player and guild. eve isk Obviously. ipod a drastic solution. ipod nano is to stop raiding altogether. ipod shuffle or change guild . ipod touch to something . ipods that's much more casual . mp3 and supports people with jobs. mp3 player but many high-end. mp3 players guilds are surprisingly sympathetic . mp4 to those. portable dvd players with less time . world of warcraft buy gold plus ultimately. wow you want to raid. wow gold or you wouldn't be in . wow gold this position at all. wow leveling For those with guildie. wow powerleveling s with limited time. zubehoer mp3 player it's often hard.
Drops from . cheap wow power leveling our old friend . des po wow Teron Gorefiend. free online games who we last killed for . free online war games the Soul Cleaver. gold wow He's in the Black Temple. gold wow there's a Know. gold wow Your Lore about him. mp3 player yadda yadda yadda. online games you know t. play war games he drill by now. po wow Drop rate. power level on this is about 15%. wow geld but the good news . wow geld is that if you need . wow gold verkaufen this (as in. wow level service you're a tank . wow leveling who often pulls . wow leveling service at the late endgame). wow lvl you'll probably be able to . wow lvl 60 get it. wow lvl 70 You might have to . wow power leveling fend a few confused. wow powerlevel Hunters off for it. wow powerleveling though. wow schnell gold But the dodge rating . wowgold and the Stamina (not to mention.